Kasvistanolia sisältävillä tuotteilla olemme jo vuodesta 1995 lähtien auttaneet ihmisiä syömään terveellisemmin. Yhdistämällä kasvistanoleita ja rypsiöljyä saadaan kasvistanoliesteriä, joka on ainutlaatuinen, Raision patentoima ainesosa, jota voidaan lisätä ruokiin. Vuosikymmenten aikana tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvistanolit alentavat kolesterolia vähentämällä kolesterolin imeytymistä verenkiertoon. Korkea kolesteroli on sepelvaltimotaudin riskitekijä. Nykyään tutkimme myös, mitä muita terveyshyötyjä kasvistanolilla voisi olla. Meitä kiinnostaa esimerkiksi se, voisiko kasvistanoli edistää immuunivasteen toimintaa rokotteiden yhteydessä.
Kaurasta on moneksi! Kauran prosessoinnin yhteydessä syntyy haluttujen lopputuotteiden ja ainesosien lisäksi myös monenlaisia sivuvirtoja. Tutkimme, miten voimme hyödyntää arvojakeita sisältäviä sivuvirtoja uusilla tavoilla ja tehdä niistä ruoan raaka-aineita.
Olemme kiinnostuneita innovaatioista, teknologioista ja ideoista, joita voimme viedä eteenpäin yhdessä kumppanien kanssa. Strategiamme antaa suuntaa valinnoillemme, mutta oivaltavat kumppanuudet voivat tuoda eteemme innostavia mahdollisuuksia, joista emme vielä edes tiedä!
EIT Food Accelerator edistää innovaatioita rakentaakseen tulevaisuuden ruokajärjestelmää, joka tuottaa terveellistä ja kestävää ruokaa kaikille. Se on maailman suurin ruokainnovaatioyhteisö. Tavoitteena on luoda yhteyksiä ruokajärjestelmän eri toimijoiden välille ja näin vauhdittaa uusien ideoiden ja innovaatioiden syntyä: startupien ja suuryritysten, ruokayrittäjien ja sijoittajien, kuluttajien ja teollisuuden, tutkimuksen ja käytännön, ideoiden ja todellisuuden sekä nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Euroopan unioni tukee verkostoa.
EIT Food Accelerator koostuu kuudesta eri teemasta eli Hubista. Ne tarjoavat kontaktit alan johtaviin yrityksiin ja tukevat startup-yrityksiä tutkimuskeskusten, yliopistojen ja kehitysympäristöjen löytämisessä, jotta innovaatiot saadaan menestyksekkäästi markkinoille. Raisio on mukana Pariisin Hubissa, jonka teemana on ”Uudet ainesosat ja bioprosessointi”. Pariisin Hub keskittyy innovaatioihin, jotka kehittävät kestäviä, funktionaalisia ja uudenlaisia ainesosia sekä edistyksellisiä, ruoan valmistusta ja kulutusta uudistavia bioprosessointiteknologioita. Yrityskumppaneille ohjelma tarjoaa yhteyksiä eurooppalaisiin huippuluokan agrifood-startupeihin, mahdollisuuden tutustua innovatiivisiin ratkaisuihin ja jakaa tietoa asiantuntijoiden kesken.
EIT = European Institute of Innovation and Technology
SHIFT Business Festivalin kanssa yhteistyössä lanseeratulla innovaatiokilpailulla etsitään innovaatioita, teknologioita ja ideoita, joilla voimme edistää terveellistä ja kestävää syömistä.
Me tiedämme, mistä tässä on kyse: olemme kasvattaneet Raision tuotebrändeistä vuosien aikana kansainvälisiä. Meillä on kokemusta monenlaisista yhteistyömuodoista, myös siitä, kun start-up-yritys tulee osaksi suurempaa konsernia. Maailmaa voi valloittaa yksin, vaan siihen tarvitaan verkostoja, kumppaneita ja yhteistyötä.
Me tiedämme, mistä tässä on kyse: olemme kasvattaneet Raision tuotebrändeistä vuosien aikana kansainvälisiä. Meillä on kokemusta monenlaisista yhteistyömuodoista, myös siitä, kun start-up-yritys tulee osaksi suurempaa konsernia. Maailmaa voi valloittaa yksin, vaan siihen tarvitaan verkostoja, kumppaneita ja yhteistyötä.