Hyppää sisältöön

Toimitusjohtajan katsaus

Puolivuosikatsaus H1 2024

Päivittäistavarakauppaa viime vuosina leimanneet kriisit ja voimakkaat heilahtelut ovat alkuvuoden aikana loiventuneet. Toimintaympäristömme kehityksen suunta on positiivinen, vaikka kuluttajien heikon ostovoiman ja luottamuksen takia toimintaympäristö onkin yhä vaikeasti ennustettava ja hintasensitiivinen. Erityisesti B2B-markkinassa hintakilpailu on kovaa. Kuluttajaluottamuksen orastava koheneminen sekä alhaisempi inflaatio matalampine korkoineen tukevat yksityisen kulutuksen elpymistä. Asteittain elpyvät talouden näkymät luovat myös edellytyksiä vastuullisen ruoan kysynnän kääntymiselle takaisin kasvuun.

Markkinalla vielä vallitsevasta alavireisyydestä huolimatta Raision myyntivolyymit ovat vahvojen tuotemerkkien, kiinnostavien tuoteuutuuksien sekä markkinaosuusvoittojen ansiosta kääntyneet takaisin kasvu-uralle. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä volyymit kohenivat, ja sama jatkui myös toisella vuosineljänneksellä. Molemmat raportoitavat liiketoimintasegmenttimme kasvattivat tämän seurauksena myynnin arvoa yli vertailukauden tasojen. Erityisesti päämarkkinoillamme kehitys on ollut hyvin lupaavaa.

Toisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi edellisen vuoden tasolta lähes 9 prosenttia, ollen 57,3 (52,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi lähes kolmanneksella ja oli 7,4 (5,7) miljoonaa euroa, ollen 13,0 (10,8) prosenttia liikevaihdosta. Kasvanut myynti ja parantunut bruttomarginaali paransivat tulostamme merkittävästi huolimatta vertailukautta korkeammista, strategiamme mukaisista investoinneista kansainväliseen kasvuun, markkinointiin ja tuotekehitykseen. Myös vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto (ROIC) kehittyi edelleen positiivisesti, ollen 9,3 prosenttia (7,4).

Strategisesti tärkeillä Iso-Britannian markkinoilla tehdyt toimenpiteet ovat alkaneet kantaa tulosta ja Benecol®-tuotteiden myynti on kääntymässä takaisin kasvuun, samalla kun Irlannin jo pitkään jatkunut kasvu on pysynyt vahvana. Kokonaisuudessaan kolesterolia alentavilla tuotteillamme on ollut selkeä rooli alkuvuoden tulosparannuksessa.

Kotimaan markkinoilla Elovena® on jatkanut vahvaa kehitystään ja ollut Raisiolle tärkeä kasvun ja markkinaosuuksien voittamisen ajuri. Alkuvuonna käynnistetty Elovena-lanseeraus Alankomaihin ja Belgiaan jatkui toisella vuosineljänneksellä. Emme ole vielä saavuttaneet lanseeraukselle asettamiamme kunnianhimoisia myyntitavoitteita, mutta verrokkiyrityksiin verrattuna tuotteet ovat suoriutuneet markkinassa varsin hyvin. Jatkamme suunnitelmallisesti näitä kasvavia panostuksia loppuvuoden aikana.

Kasviproteiinimarkkinan haasteet ovat pysyneet muuttumattomina emmekä odota pikavoittoja. Tunnettujen ja vahvojen brändien kuten Härkis® -tuotemerkin markkinaosuudet ovat pysyneet korkeina. Planetaarisen ruokavalion hyödyt ovat kiistattomat ja pidemmällä aikavälillä ennustetaan globaalisti edelleen kasvua. Markkinassa menestymisen keskeisiä tekijöitä ovat korkealaatuiset tuotteet, vastakkainasettelun välttäminen kasvissyöjien ja sekasyöjien välillä sekä rohkeus hakea kilpailuetua erottautumisella.

On etuoikeus saada työskennellä elintarviketeollisuudessa. Ruoka kiinnostaa ihmisiä. Meillä kaikilla on siitä mielipiteitä ja kohtaamme ruoan joka päivä. Elintarviketeollisuudessa meillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa kanssaihmistemme terveyteen, arjen sujuvuuteen sekä planeettamme hyvinvointiin. Siksi työ ruoan kanssa onkin hyvin merkityksellistä.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen Raisio näyttäytyy uudelle toimitusjohtajalle kiehtovana yhdistelmänä juuria syvällä suomalaisessa pellossa, hienoa uudistumiskykyä sekä vahvaa osaamista. Esimerkiksi perinteisen ja ikonisen Elovena-brändin eläminen ajan hengessä, kasvistanolien syvällinen tutkimusja kehitystoiminta sekä hiilineutraali oma tuotanto ovat inspiroivia esimerkkejä siitä, mihin organisaatiomme pystyy. Onkin helppoa olla ylpeä uusi raisiolainen.


Pasi Flinkman
toimitusjohtaja
elokuu 2024

 

Puolivuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2024

Raisio Oyj:n toimitusjohtajan Pasi Flinkmanin katsaus

Raisio Oyj:n toimitusjohtaja Pasi Flinkman

Haku