Hyppää sisältöön

Raisio lyhyesti

Terveellistä ja vastuullista ruokaa Raisiosta

Raisio on kansainvälinen yhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan ja ainesosiin. Tuotteissamme korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys.

Vahva osaamisemme ja into kehittää uutta varmistavat kannattavan kasvun. Raision osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä ja sillä on noin 37 000 osakkeenomistajaa. Vuonna 2022 konsernin jatkuvien toimintojen vertailukelpoinen liikevaihto oli noin 221 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos noin 18 miljoonaa euroa. Raisio työllistää noin 350 henkilöä.

Raision omat tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, ja meillä on toimintaa noin kymmenessä maassa. Viemme tuotteitamme yli 40 maahan. Konsernin pääkonttori sijaitsee Raisiossa Lounais-Suomessa. Benecol®-tuotteiden tärkeimmät markkinat ovat Suomi, Iso-Britannia, Puola, Irlanti ja Belgia. Suomessa Raision tunnettuja brändejä Benecol®-brändin lisäksi ovat Härkis®, Elovena®, Sunnuntai®, Torino® ja Nalle®.  Lisäksi myymme kaura- ja härkäpaputuotteita teollisuus- ja leipomoasiakkaille erityisesti Suomessa ja Euroopassa.

 

Raisio lyhyesti

  • Perustettu vuonna 1939
  • 350 terveellisen ruuan ammattilaista
  • Vertailukelpoinen liikevaihto noin 221 milj. euroa vuonna 2022 (jatkuvat toiminnot)
  • Vertailukelpoinen liiketulos noin 18 milj. euroa vuonna 2022 (jatkuvat toiminnot)
  • Toimintaa noin kymmenessä maassa
  • Vientiä yli 40 maahan
  • Listattu Nasdaq Helsingissä

Haku