Hyppää sisältöön

Raision sopimusviljelijät voivat saada ennakkomaksua sadosta jo ennen kylvökautta

Maatiloilla suunnitellaan kohta alkavaa kasvukautta poikkeuksellisen haastavissa oloissa. Raisio-konserni haluaa omalta osaltaan varmistaa viljelyn edellytykset ottamalla käyttöön uuden ennakkomaksusopimuksen, jossa sopimusviljelijälle maksetaan tulevasta sadosta jo ennakkoon, ennen kylvökauden alkua.

09.03.2022

Haluamme uudella toimintamallilla helpottaa viljelijöiden tilannetta ja omalta osaltamme auttaa suomalaisviljelijöitä viljelemään myös tänä vuonna. Kotimainen ruoantuotanto ja elintarviketeollisuus ovat huoltovarmuuden kannalta erittäin tärkeitä,” sanoo Raisio-konsernin toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi.

Viljelijä voi tehdä Raision kanssa ennakkomaksusopimuksen, jossa viljelijä saa sopimusperusteisen ennakkomaksun sadon 2022 toimituksiin. Ennakkomaksu on 100 €/tn 75 prosentille sopimusmäärästä. Yhden viljelijän sopimus voi kattaa enintään 200 tonnia viljaa.

Kokonaismäärä voi jakautua usealle viljelykasville – kevätvehnälle, syysvehnälle, suurimokauralle, luomusuurimokauralle, suurimo-ohralle ja härkäpavulle. Sopimuksen piirissä oleva vilja toimitetaan Raisiolle viimeistään 31.10.2022. Mikäli sato ei täytä elintarvikeviljan laatua, se voidaan ostaa rehuviljana. Vastaanotetun viljaerän lopullisesta tilityksestä vähennetään ennakkomaksu ennen tilitystä. Jos sopimus toimitetaan useissa erissä ennakkomaksun vähennysmäärä/tilitettävä erä sovitaan viljelijän kanssa.

Sopimuksia tehdään 1.4.2022 alkaen.

Sopumuksen ehtona on viljelijän luottokelpoisuus, joka varmistetaan ennen sopimuksen allekirjoittamista. Jos viljelijä ei pysty toimittamaan sopimusviljaa, ennakkomaksu peritään takaisin viimeistään vuoden lopussa.

Lue lisää

Haku