Sijoittajat

Raisio Oyj on kansainvälinen, terveelliseen ja vastuulliseen ruokaan sekä kalanrehuihin keskittyvä yhtiö. Selkeä fokus ja kyky uudistua mahdollistavat yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen.

Raisio sijoituskohteena

Raisio on kansainvälinen yhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan. Tunnettuja brändejämme ovat mm. Benecol, Elovena, Nalle, Sunnuntai ja Torino. Raision liiketoimintayksiköt ovat Terveelliset elintarvikkeet ja Terveelliset ainesosat.

Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys. Vahva osaamisemme ja into kehittää uutta varmistavat kannattavan kasvun. Raision osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2019 konsernin liikevaihto oli 236 miljoonaa euroa ja liiketulos 27 miljoonaa euroa. Raisiolaisia on noin 320. Meidän ruokamme tekee hyvää Terveydelle, Sydämelle ja Maalle. 

Raision V-osake