Hyppää sisältöön

Toimitusjohtajan katsaus: 

Raisio on terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo

Raisiolle vuosi 2018 oli voimakkaan uudistumisen ja uuden rakentamisen jakso. Nyt yhtiöllä on selkeä fokus, jonka mukaisesti keskitymme terveelliseen ruokaan.

Vuonna 2018 loimme vahvan perustan, jolta ponnistamme. Tarkoitus ja yhdessä henkilöstön kanssa määritellyt arvot luovat pohjan kaikelle tekemiselle ja ohjaavat päätöksentekoa. Vuonna 2019 Raisio keskittyy strategiansa mukaisesti ydinliiketoimintansa kasvun ja kannattavuuden turvaamiseen. 

Rakennamme yhtenäistä Raisiota

Raision entisestään vahvistunut tase mahdollistaa yhtiön pitkäjänteisen kasvustrategian toteuttamisen.

Useiden erillisten tapahtumien vuosi 2018

Vuonna 2018 useat erilliset tapahtumat vaikuttivat Raision myyntiin ja kannattavuuteen. 

Raisioaqualle toinen vuosipuolisko oli poikkeuksellinen Venäjän viranomaisten suljettua rajan elokuussa. Kalanrehujen tuontikielto johti liiketuloksen pienenemiseen 2,5 miljoonalla eurolla vertailuvuodesta. Rajan auettua joulukuussa Raisioaqua jatkoi vuoden 2019 kalanrehusopimusten viimeistelyä. Venäläisten asiakkaiden luottamus Raisioaquaa kohtaan on edelleen erittäin korkea.

Markkinointikustannusten suunniteltu kasvu sekä haasteet Venäjän ja Puolan kuluttajatuotteiden markkinoilla vaikuttivat liiketulokseen. Venäjän ja Puolan liiketulos jäi kaksi miljoonaa euroa vertailuvuotta pienemmäksi. Raisio on tunnistanut näiden markkinoiden ongelmakohdat, tehnyt korjaustoimenpiteitä ja saanut liiketoimintojen suunnan käännettyä. 

Suomen poikkeuksellisen heikon sadon aiheuttama viljojen hinnan jopa yli 60 prosentin nousu näkyi kannattavuuden heikkenemisenä. Myös laadultaan vuoden 2018 sato oli selvästi aikaisempia vuosia heikompi. Raisio reagoi viipymättä viljan hinnannousuun hintamuutoksin. 

Elovena Muru on uusi innovaatio kaurasta

Raision merkittävin uutuus oli yhtiön syyskuussa lanseeraama uusi kaurainnovaatio Elovena Muru kaurajauhis. Tuote on saanut kuluttajilta erittäin hyvän vastaanoton ja on osoittanut kykenevänsä kasvattamaan koko kategoriaa sekä kilpailemaan sen markkinajohtajuudesta.

Käytettävyydeltään Elovena Muru on lähellä jauhelihaa, joten se sopii kaikille jotka haluavat lisätä kasvisruuan osuutta ruokavaliossaan. Kilpailukykyisen hintansa ja helppokäyttöisyytensä ansiosta Elovena Muru on todellinen koko kansan kasviproteiini. 

Benecol-tuotteita uusiin kategorioihin 

Kesällä 2018 Raisio lanseerasi Benecol-uutuustuotteita uusiin tuotekategorioihin ja myyntikanaviin. Uudet Benecol-välipalapatukat ovat myynnissä Isossa-Britanniassa, Suomessa ja Puolassa, kreikkalaistyyppinen Benecol-jogurtti puolestaan Isossa-Britanniassa, Suomessa ja Belgiassa.

Uutuuksien myynnin vauhdittamiseksi ja uusien Benecol-kuluttajien saamiseksi Raisio lisäsi markkinointipanostusta. Lisäksi aloitimme tärkeimmillä Benecol-tuotteiden markkinoilla pitkäjänteisen työn, jonka tavoitteena on lisätä terveydenhuollon ammattilaisten tietoa kolesterolista sekä tutkitusti turvallisesta ja tehokkaasta tavasta alentaa kolesterolia Benecol-tuotteilla.

Tavoitteemme on olla innovatiivinen ja yhä kansainvälisempi bränditalo. 

Pekka Kuusniemi
toimitusjohtaja