Hyppää sisältöön

Jatkuva sidosryhmädialogi

Raision ja yhtiön sidosryhmien välinen vuoropuhelu on tärkeä osa yhtiön toimintaa. Raision vastuullisuustyön tärkeimpiä teemoja eli olennaisuusarviota tarkennetaan vuosittain sidosryhmädialogin pohjalta. Jatkuva avoin vuorovaikutus on keskeinen osa Raision yritysvastuun johtamista.

Loppuvuodesta 2017 Raisio toteutti laajan sidosryhmäanalyysin, johon osallistui 1400 kuluttajaa, asiakasta, työntekijää ja sijoittajaa yhtiön tärkeimmiltä markkinoilta. Sidosryhmäanalyysin tuloksista johdettiin tärkeimmät teemat uuteen vastuullisuusohjelmaan vuosille 2019 - 2023. 

Alla olevassa taulukossa on kuvattu tärkeimmät sidosryhmät ja tavat, joilla heidän kanssaan käydään dialogia. Taulukkoon valitut sidosryhmät on tunnistettu Raision liiketoimintojen kanssa.

Sidosryhmä Vuorovaikutuskanava
Henkilöstö Jatkuva ja avoin vuorovaikutus työyhteisössä, kehityskeskustelut, henkilöstöinfot, esimieskirjeet, intranet, mielipidekyselyt, työryhmät
Kuluttajat Kuluttajapalvelu, konsulentit, Sunnuntai-klubi ja Elovena-kerho, sosiaalinen media, brändien verkkosivut ja vastuullisuusviestintä verkossa, uutiskirjeet, mainonta, mediaviestintä, kuluttajatutkimukset
Asiakkaat (Terveelliset elintarvikkeet)
mm. vähittäiskauppa, tukkukauppa, leipomot ja teollisuus, suurkeittiöt, vienti, yrityspartnerit
Suorat asiakaskontaktit, verkkosivut, extranet, tapahtumat, messut
Asiakkaat (Raisioaqua) Kalankasvattajat  Suorat kontaktit, tuottajatilaisuudet, nettisivut, asiakaslehti AquaMakasiini
Omistajat Tapaamiset, tilaisuudet, yhtiökokous, pörssitiedotteet ja julkaisut, vuosikatsaus ja yritysvastuuraportti, verkkosivut
Institutionaaliset sijoittajat ja analyytikot Roadshowt, sijoittajatapaamiset ja -tilaisuudet, Capital Markets Day, pörssitiedotteet ja julkaisut, taloudelliset raportit, vuosikatsaus ja yritysvastuuraportti
Rahoittajat Tapaamiset, pörssi- ja lehdistötiedotteet, julkaisut, tilinpäätös, taloudelliset raportit
Viranomaiset Tapaamiset, vaikuttaminen järjestöissä, kts. Raision jäsenyydet
Alihankkijat Suorat kontaktit, tapaamiset, auditoinnit, tavarantoimittajien eettiset periaatteet, alihankkijoiden itsearviointilomake 
Tavarantoimittajat, sopimusviljelijät Suorat kontaktit, tapaamiset, auditoinnit, tavarantoimittajien eettiset periaatteet, tavarantoimittajien itsearviointilomake, sopimusviljelijäpäivät ja -tilaisuudet, messut ja seminaarit, 
Yhteistyökumppanit Suorat kontaktit, tapaamiset
Media Suorat kontaktit, tapaamiset, haastattelut, lehdistötilaisuudet, seminaarit, tiedotteet, sosiaalinen media, verkkosivut
Lähiyhteisöt Tilaisuudet, yritysvierailut, verkkosivut, hankkeet (esim. Varsinais-Suomen Yrityskylä ja Elovena Voimapäivä)
Oppilaitokset Kummikoulut, puhujavierailut, yritysvierailut, projektityöt
Yliopistot ja korkeakoulut Henkilökohtaiset kontaktit, tutkimusyhteistyö, projektityöt, yhteistyö Raision Tutkimussäätiön kautta
Järjestöt ja jäsenyydet Tapaamiset, Raision edustukset ja jäsenyydet järjestöissä, verkkosivut
Ruoan, ravitsemuksen ja terveyden asiantuntijat Tapaamiset, uutiskirjeet, esitteet, yhteistyö järjestöissä
Ammattiliitot Tapaamiset, sopimukset, yhteistyö muiden yritysten kanssa, kehitysprojektit