Raisio Oyj:n toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten sekä sen asettamien tavoitteiden mukaisesti (yleistoimivalta) sekä vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.
Matti Rihko on hoitanut Raisio Oyj:n toimitusjohtajan tehtävää marraskuusta 2006. Rihkolle on vuonna 2009 suoritettu toimitusjohtajan tehtävästä palkkana, palkkioina ja luontoisetuina yhteensä 723 206,01 euroa. Koska toimitusjohtaja on mukana konsernin osakepohjaisessa kannustinjärjestelmässä, hänelle on lisäksi elokuussa 2009 vuoden 2008 järjestelmän (ensimmäinen ansaintajakso) perusteella luovutettu 64 500 kappaletta Raisio Oyj:n vaihto-osakkeita, joiden luovutusarvo oli 136 503,16 euroa sekä maksettu 144 946,65 euron määräinen rahasuoritus, joka on tarkoitettu kattamaan osakkeina suoritettavasta palkkiosta johtuvat verot ja veroluontoiset maksut. Tunnustuksena ja palkkiona onnistuneesta ja menestyksellisesti toteutetusta margariiniliiketoiminnan myynnistä on toimitusjohtajalle päätetty luovuttaa 20 000 kappaletta Raisio Oyj:n vaihto-osakkeita maaliskuussa 2011; lisäksi hänelle maksetaan rahasuoritus, joka on tarkoitettu kattamaan osakkeina suoritettavasta palkkiosta johtuvat verot ja veroluontoiset maksut.
Edelleen, vuoden 2009 osakepohjaisen kannustinjärjestelmän (toinen ansaintajakso) perusteella voidaan toimitusjohtajalle elokuussa 2010 luovuttaa enimmillään 66 667 Raisio Oyj:n vaihto-osaketta. Tämäkin palkkio suoritetaan osakkeiden ja rahan yhdistelmänä ja rahasuoritus on tarkoitettu kattamaan osakkeina suoritettavasta palkkiosta aiheutuvat verot ja veroluontoiset maksut.
Toimitusjohtajalla on sopimuksen mukaan oikeus ja velvollisuus siirtyä eläkkeelle 62 vuotta täytettyään. Yhtiö ja toimitusjohtaja voivat kumpikin irtisanoa toimitusjohtajasopimuksen päättymään kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Yhtiön toimittaessa irtisanomisen toimitusjohtajalla on oikeus irtisanomisajan palkan lisäksi korvaukseen, joka määrältään vastaa hänen 12 kuukauden palkkaansa. Toimitusjohtajan sijaista ei ole valittu.