Hyppää sisältöön

Laatuvehnälle on jatkossakin kysyntää

10.03.2023

Vehnäsadon laatu 2022 on hyvä. Sekä valkuaisen että sakoluvun suhteen useimmat kevätvehnäerät täyttävät leipävehnän laatuvaatimukset ja sopivat jauhojen valmistukseen.

Hyvä laatu ei ole itsestään selvyys ja siihen vaikuttavat monet tekijät. Mitä sitten on vehnän hyvä laatu? Laadun arvottaminen riippuu tarpeesta ja käyttökohteesta. Eri tuotteisiin sopiva tai hyvä laatu vaihtelee. Suuri osa jauhoista ja leivästä leivotaan keskilaatuisista vehnäeristä, joissa voi olla mukana kevätvehnää, mutta myös syysvehnää. Sitten on erikoistuotteita, joihin soveltuu vain tietyn tyyppinen laatu ja vehnä.

Raision vehnämyllyssä jauhetaan ja valmistetaan monen tyyppisiä vehnäjauhoja leipomoasiakkaiden tarpeisiin. Perusvehnän lisäksi tarvitsemme myös huippulaatuista kevätvehnää. Korkeavalkuaisen vehnän viljelyyn tarjoamme Laatuvehnäsopimusta. Sopimuksen tavoitteen on tuottaa vehnää, jonka valkuaispitoisuus on vähintään 15 %. Vehnän muut laatuvaatimukset ovat normaalit vehnän vastaanottovaatimukset. Kun kaikki laatukriteerit täyttyvät ja valkuainen vähintään 15 %, hinta muodostuu perushinnasta, laatulisistä sekä 15 €/tn sopimuspalkkiosta. Vehnän toimituspaikka on Raision mylly.

Sopimus ei edellytä valitsemaan tiettyä lajiketta, mutta toki tähän sopimukseen kannattaa valita lajike, jolla korkean valkuaispitoisuuden saavuttaminen on mahdollista oikealla viljelytekniikalla. Vehnälajikkeiden laaduista ja laatueroista löydät tietoa mm Raision verkkosivuilta.

Ota yhteyttä Raision viljanostajiin, jos Laatuvehnäsopimus kiinnostaa.

Haku