Välipalarahkan valmistajaan liittyvä uutisointi

Tekemiemme tutkimusten perusteella olemme saaneet kuluttajilta rohkaisua kauran hyvien ominaisuuksien viemisestä yhä uudenlaisiin välipaloihin. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat uudet Elovena-välipalarahkat. Valitettavasti emme onnistuneet Suomesta löytämään rahkoille valmistajaa. Välipalarahkojen kaurainen lisuke valmistetaan Suomessa Raision omalla Nokian myllyllä. 

Jatkamme uudenlaisten välipalojen kehitystyötä. Tarvitsemme siihen suomalaista hyvää tekevää kauraa suomalaisilta viljelijöiltä ja eri toimialojen teollisia osaajia. Otamme mielellämme suomalaiset eri alojen yritykset mukaan yhteistyöhön, koska uskomme, että kehittäessämme uudenlaisia kaurapohjaisia menestystuotteita, on meillä mahdollisuus viedä suomalaista osaamista ja tuotteita menestyksellä myös ulkomaille.